(...).....Pablo
Alemany on eräs sellainen, joka on siirtynyt "tuolle puolen"
laboratoriokokeiluiden vaiheesta. Fysiikan
opiskelijana hän putosi intohimoisena vuorikiipeilijänä 6800
metrin korkeudessa jäärailoon ja lähes paleltui. Tämä
kokemus, joka vei häneltä kolme sormea, lahjoitti hänelle hänen
ensimmäisen henkisen kokemuksen: tunteen, jossa hänen henkensä
irtosi kehosta.
Tri. Alemany jätti uransa fyysikkona huolimatta tarjotusta paikasta uudessa
tutkimuskeskuksessa, koska kuten hän sanoo, mikään ei enää
tyydyttänyt enempää kuin kuulla niin kutsutuista parantumisihmeistä.
Sitä paitsi on monia hyviä fyysikoita, mutta en tiedä, olenko
koskaan tutustunut hyvään henkisen parantumisen tukijaan, selittää
40-vuotias argentiinalainen. Vuodesta 1992 hän yritti koota tämän
"spontaanin tervehtymisen" ilmiön - kuten hän mieluummin
sanoo - järkevään kaavaan ja yritti tutustua muutamiin "parantajiin",
mikä tuskin antoi hänelle mitään. Hän havannoi siinä:
Vaikutti siltä, että käsitteestä Jumala ei voida välttyä,
kun sellaisia parantumisihmeitä tapahtuu. Henkiselle parantumiselle tarvitsemme
teoriaa, joka pitää sisällään sellaiset käsitteet.
Mutta tavalla, jolla teoreettiset fyysikot kehittävät teorioitaan:
Toisin kuin filosofit, fyysikoilla ei ole mitään vaatimusta absoluuttiselle
totuudelle. Fyysikot eivät arvioi teoriaansa sen mukaan, vastaako se todellisuutta
- sillä he tietävät, etteivät he koskaan pysty todistamaan
- vaan ainoastaan sen jälkeen, jos he ovat selittäneet kokeelliset
tulokset ja ennustaneet toiset ilmiöt, jotka puolestaan voidaan varmistaa
laboratoriakokeissa.
Ja niinpä hän käy käsiksi henkisen parantumisen ilmiöön
kuten teoreettinen fyysikko. Hän pitää käsitteitä Jumala
ja "tietoisuuden tila" tai "yhdenmukainen tietoisuuskenttä"
samoina: "yhdenmukainen" siinä mielessä, että kaikki
luonnonvoimat ja -lait voidaan kaikki johtaa takaisin tähän yhteen
ainoaan kenttään - täysin riippumatta uskonsuuntauksista - jossa
jonkun arvokkaan kuvan meditoinnin tai palvonnan kautta kohoaa ja saavuttaa
päämäärän". Tämä arvokas kuva voisi
olla arkkityyppinen hahmo tai jokin tyypillinen vertauskuva tietylle uskonnolle,
kuten esim. "Kristus" kristillisyydessä. Se voisi olla myös
jotain vielä abstraktimpaa kuten parantava musiikkikappale tai parantava
(alku)äänne tai jotain vielä abstraktimpaa kuten "universumin
Lagrangiano" - jotain selllaista kuten kaikkien luonnonvoimien matemaattinen
peruskaava - fysiikassa. Ja tällä ei ole suoranaisesti mitään
tekemistä uskonsuuntauksen tai tietyn uskonnon totuussisällön
kanssa tai, kuten tässä esimerkissä, historiallisen henkilön
Jeesus Kristuksen kanssa. Nämä "pyhäinkuvat" ovat henkilökohtaisia
vertauskuvia ja voivat siksi olla hyvin erilaisia jokaiselle henkilölle.
Ne palvelevat vain työvälineenä tai keinona, päästä
tähän tietoisuudentilaan, jossa mahdottomasta tulee yht'äkkiä
mahdollista.
Pablo näkee henkisen parantumisen ennemminkin tietoisuuden prosessina,
eikä niinkään energiaprosessina. Hän kuvaa tätä
näkemystä ehkä teoreettisen fysiikan kuuluisimmalla yhtälöllä:
E = m c²: Kun tarkastelemme sitä kielikuvallisesti, huomaamme, että
niin kauan kuin ajattelemme vain energiaa, olemme materian tasolla. Eikä
yllättävää, että etsiessä vaihtoehtoisia parantajia,
puhutaan vain "energian" välittämisestä (ajatellaanpa
vaikka reikiä, prana-parantamista ja samantapaisia menetelmiä), se
sopii yhteiskuntamme materialistiseen ajattelutapaan. Mutta minun parantumisistunnoissani
on kyse enemmänkin "informaation" välittämisestä.
Informaatio on abstraktimpi energian käsite. Sitä ei voida havaita
suoraan kuten energiaa. Ja kuitenkin se on informaatio, jota tässä
välitetään: "yhteneväisyys", yhteenkuuluvuus Jumalan
kanssa, tai yhteydenotto tähän kaikkirakkaus-, kaikkitieto- ja kaikkivalta-
tietoisuudentilaan. Se on se, mitä uskonnollisessa asiayhteydessä
nimitetään "Jumalan siunaukseksi".
Hän kirjoitti yhteenvedon havainnoistaan ("kokeelliset tulokset"),
teorioistaan ja kokemuksiensa kautta saaduista oivalluksista yhdessä insinööri
ja reinkarnaatioterapeutti tri. Jan Erik Sigdellin kanssa kirjaan "Mitä
on henkisen parantumisen tukeminen? - Fyysikko paneutuu henkisen parantamisen
tunnistamiseen".
Hän työskentelee Freiburgissa yhdessä parantajana työskentelevän
Marie Heidingerin kanssa, pitää esitelmiä henkisyydestä
ja luonnontieteistä sekä tekee regressioita entisiin elämiin.
Pukeutuneena täysin valkoisiin hän ei ojenna kättään
tervehtiäkseen vaan katsoo minua tummilla syvään katsovilla silmillään.
Kehokosketus häiritsisi hänen energiakenttäänsä, hän
sanoo, sitä paitsi hänen kätensä ovat onnettomuudesta johtuneiden
ihosiirtojen kautta tulleet hyvin herkiksi. Johdantopuheen aikana, joka tapahtuu
jooga-istuma-asennossa lattialla, hän puhdistaa kätensä vesiastiassa
ja kuivaa ne valkoiseen pyyheliinaan, joka on hänen sylissään.
Vasta sitten hän koskettaa parantumiskirjaansa.
Alemanyn toiminnan keskipisteenä on rukous, joka luo hänelle "suoran
kontaktin Jumalallisuuteen". Minkä niminen se onkaan, ei ole merkitsevää.
"Teoria!" Hän hymyilee ja kutsuu minut osallistumaan "rukousistuntoon".
Sydämeni hakkaa, kun asettaudun - miksi ihmeessä? Pelkoa Jumalallisuuden
edessä? Argentiinalainen ja freiburgilainen laulavat nyt palavan kynttilän
ja Jeesuksen kuvan edessä uudestaan ja uudestaan tunnettua veedistä
Gayatri-mantraa, joka helpottaa heitä pääsemään henkiseen
maailmaan. Sen jälkeen Alemany rukoilee Jumalalta parantumista sille henkilölle,
joka on kirjoittanut käsin nimensä hänen kirjaansa, siten että
puhumatta, silmät suljettuina, hän asettaa oikean kätensä
(joka paleltui pahemmin) henkilön käsinkirjoitetun nimen päälle:
Tällä hetkellä koen sisäisesti tämän käden
Kristuksen kätenä; silloin tiedän, parantumista tapahtuu, aivan
Itsestään, hitaasti mutta spontaanisti - hän selittää
minulle myöhemmin.
CD-soittimeen laitetaan meditatiivisesti vaikuttavaa musiikkia soimaan. Niin
arkista kuin teknisten laitteiden toisto onkaan, värähtelevät
äänteet sallivat minun nähdä suljettujen luomien takana
vaihtelevia värejä ja valoa. Ja ovatko ne parantajat, jotka koskettelevat
minua pehmeillä kevyillä liikkeillään? Keveyden ja nopeuden
tunne, joka tarttuu minuun, sitä on vaikeaa kuvata, kaavamaisesti nousee
kuvista muistoja niistä ihmisistä, joihin olen ollut rakkaudella sidoksissa.
Kyyneleet valuvat poskiani pitkin. "Nämä kyyneleet ovat suurenmoinen
lahja", sanoo Alemany, kun istunto on noin 20 minuutin kuluttua ohitse,
ja hymyilee. (...)